Konkreettiset vahvuuskortit 2
Mun ikilempparimateriaali: konkreettiset vahvuuskortit. Tästä on myös ykkösosa saatavilla ja pääset kurkkaamaan sitä tästä painamalla. Jos kaipaat ideoita, mitä vahvuuskorteilla voi tehdä, niin tässä materiaalissa on paljon ideoita koottuna yhteen.
Lasten täytyy kuulla, mitä hyvää heissä on ja missä he ovat onnistuneet päivän aikana. Erona muihin vahvuuskortteihin on se, että näissä on hyvin konkreettisia vahvuuksia, joita lapsenkin on helppo ymmärtää. Korteissa on esimerkiksi "taitava saksien kanssa", "osaa käydä vessassa itse" ja "jaksaa odottaa vuoroaan".
Kortteja voi antaa spontaanisti, kiinnittää lokeroon (jotta vanhemmatkin näkevät, mikä on ollut kyseisen hetken tai päivän vahvuus) tai sitten viikottaisessa vahvuushetkessä. <3 Lupaan, että kortit ilahduttavat niin lapsia, heidän vanhempiaan kuin kasvattajiakin, kun pääsee aidosti positiivisen ilmapiirin ja vahvuuksien huomaamisen ääreen.
Aikuisenkin voi olla helpompi sanoittaa lapsen vahvuuksia näiden korttien avulla kuin mitä sanallisesti. Kannattaa ehdottomasti ottaa testiin! Vahvuuskortteja on 36 kappaletta.
TUOTETIEDOT
Materiaalin pituus on 11 pdf-tiedoston sivua.
TILAUSOHJE & TUOTTEEN KÄYTTÖEHDOT
Yksityisasiakas: Tuotetiedoston käyttöoikeus on henkilökohtaisesti ostajalla. Tiedoston käyttöoikeus ammattikäytössä on rajattu ostajan omaan kasvatusryhmään ja yksityiskäytössä omaan perheeseen. Tiedoston kopioiminen ja jakaminen eteenpäin käyttöehtojen vastaisesti on kielletty.
Yritysasiakas: Yksi tuotetiedosto sisältää käyttöoikeuden yhdelle kasvatusryhmälle. Jos haluat saman materiaalin esimerkiksi kolmen ryhmän käyttöön, ostathan tuotetta kolme kappaletta. Tiedoston kopioiminen ja jakaminen eteenpäin käyttöehtojen vastaisesti on kielletty.
Voit ostaa verkkolaskutuksella suoraan verkkokaupasta. Valitse silloin maksutavaksi “Verkkolaskutus” ja syötä verkkolaskutusosoite sekä y-tunnus “Lisätiedot” -kenttään. Voit aina myös olla yhteydessä asiakaspalveluun saadaksesi apua tilaukseen.
TILAUSOHJEET
Kuvalliset tilausohjeet löydät täältä: https://www.taikanorppa.fi/tilausohjeet
TOIMITUSEHDOT
Tiedosto on ladattavissa PDF-muodossa 7 vuorokautta ostohetkestä, joten tallennathan materiaalin laitteellesi. Sähköisillä materiaaleilla ei ole vaihto- eikä palautusoikeutta. Lue tarkempi kuvaus Toimitusehdot -sivulta täältä: https://www.taikanorppa.fi/toimitusehdot
HUOMIOITAVAA VÄREISTÄ
Huomioithan, että värit voivat näyttäytyä eri tulostimissa erilaisina. Tuotteiden todellinen väri voi vaihdella näyttö- ja tulostinasetuksista johtuen. Taikanorppa ei vastaa tulostimista johtuvista sävyeroista. Lähes kaikissa tuotteissa on kuvat materiaaleista, jotka olen tulostanut kotitulostimellani, joista saa osviittaa värisävyistä.
Jos huomaat kuitenkin merkittävän sävyeron, niin otathan yhteyttä asiakaspalveluun.
- Kielten rikas maailma: Kielelliset taidot ja valmiudet, Kielelliset identiteetit
- Tutkin ja toimin ympäristössäni: Matemaattinen ajattelu, Ympäristökasvatus, Teknologiakasvatus
- Minä ja meidän yhteisömme: Eettinen ajattelu, Katsomuskasvatus, Mediakasvatus
- Kasvan, liikun ja kehityn: Liikkuminen, Ruokakasvatus, Terveys ja turvallisuus
sekä laaja-alaista osaamista
- Monilukutaito ja digitaalinen osaaminen
- Osallistuminen ja vaikuttaminen
- Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu
- Ajattelu ja oppiminen