Totta vai tarua, osa 3: kaveritaidot
Materiaali saatavilla valko- ja väripohjaisena versiona!
Totta vai tarua osa 3 sopii loistavasti uuden toimintakauden alkuun, kotiin sekä varhaiskasvatusryhmän arkeen kaikkina ajankohtina. Korttisarjan avulla käydään läpi erilaisia tilanteita, joita esimerkiksi päiväkodissa tai kotona sattuu. Hyvä materiaali käyttöön myös silloin, jos ryhmässä tai lapsella on haasteita kaveritaidoissa, sillä tämä materiaali ei syyllistä ketään, joten asioista voidaan jutella neutraalisti. Kortteja on 40 kappaletta, ja mukana on hyvin moninaisia lapsia.
Halusin jonkun materiaalin työhön, jota on mukava soveltaa lempeästi ja leikkisästi niissä hyvissä hetkissä. Halusin sellaisia hetkiä, että voin kysyä naama peruslukemilla (tietämättömänä), että: “Totta vai tarua, kaveria saa lyödä?” ja ryhmäläiseni tuijottaisivat minua suu auki, ettei tietenkään saa. Ja voisimme yhdessä todeta, että ihan totta.
Ja näihin hyviin hetkiin oli kova tarve lempeälle materiaalille, mikä ei syyllistä, leimaa tai aiheuta negatiivisia tuntemuksia. H-hetkissä oleva käsittely nimittäin herkästi muuttuu lapsien välillä henkilökohtaiseksi.
Tunne- ja kaveritaidot ovat tärkeä osa lapsen kasvua ja kehitystä. Nämä kortit ovat helppo ja lempeä tapa aloittaa kaveritaitojen treenaaminen ja tilanteista keskusteleminen. Korttien tilanteet ovat aitoja ja helposti lähestyttäviä. Yksi varhaiskasvatuksen tärkeä tehtävä on opettaa lasta tunnistamaan ja nimeämään omia sekä muiden tunteita ja toimintoja. Tunne- ja kaveritaidot eivät vahvistu kuin harjoittelemalla ja puhumalla niistä - niiden oikeilla nimillä.
TUOTETIEDOT
Materiaalin pituus on 22 pdf-tiedoston sivua, josta todellinen pituus on 11 sivua. Mukana on valko- ja väripohjaiset versiot, joten voit valita, kumman tulostat.
TILAUSOHJE & TUOTTEEN KÄYTTÖEHDOT
Yksityisasiakas: Tuotetiedoston käyttöoikeus on henkilökohtaisesti ostajalla. Tiedoston käyttöoikeus ammattikäytössä on rajattu ostajan omaan kasvatusryhmään ja yksityiskäytössä omaan perheeseen. Tiedoston kopioiminen ja jakaminen eteenpäin käyttöehtojen vastaisesti on kielletty.
Yritysasiakas: Yksi tuotetiedosto sisältää käyttöoikeuden yhdelle kasvatusryhmälle. Jos haluat saman materiaalin esimerkiksi kolmen ryhmän käyttöön, ostathan tuotetta kolme kappaletta. Tiedoston kopioiminen ja jakaminen eteenpäin käyttöehtojen vastaisesti on kielletty.
Voit ostaa verkkolaskutuksella suoraan verkkokaupasta. Valitse silloin maksutavaksi “Verkkolaskutus” ja syötä verkkolaskutusosoite sekä y-tunnus “Lisätiedot” -kenttään. Voit aina myös olla yhteydessä asiakaspalveluun saadaksesi apua tilaukseen.
TILAUSOHJEET
Kuvalliset tilausohjeet löydät täältä: https://www.taikanorppa.fi/tilausohjeet
TOIMITUSEHDOT
Tiedosto on ladattavissa PDF-muodossa 7 vuorokautta ostohetkestä, joten tallennathan materiaalin laitteellesi. Sähköisillä materiaaleilla ei ole vaihto- eikä palautusoikeutta. Lue tarkempi kuvaus Toimitusehdot -sivulta täältä: https://www.taikanorppa.fi/toimitusehdot
HUOMIOITAVAA VÄREISTÄ
Huomioithan, että värit voivat näyttäytyä eri tulostimissa erilaisina. Tuotteiden todellinen väri voi vaihdella näyttö- ja tulostinasetuksista johtuen. Taikanorppa ei vastaa tulostimista johtuvista sävyeroista. Lähes kaikissa tuotteissa on kuvat materiaaleista, jotka olen tulostanut kotitulostimellani, joista saa osviittaa värisävyistä.
Jos huomaat kuitenkin merkittävän sävyeron, niin otathan yhteyttä asiakaspalveluun.
- Kielten rikas maailma: Kielelliset taidot ja valmiudet, Kielelliset identiteetit
- Minä ja meidän yhteisömme: Eettinen ajattelu, Katsomuskasvatus, Lähiyhteisön menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus
- Kasvan, liikun ja kehityn: Liikkuminen, Ruokakasvatus, Terveys ja turvallisuus
sekä laaja-alaista osaamista
- Monilukutaito
- Osallistuminen ja vaikuttaminen
- Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu
- Ajattelu ja oppiminen
Kuvitus: Taru Korpinen